Unelmia, onko niitä?
Minut pysäytti Efter Nio-ohjelmassa vierailleen Emma Klingenbergin tulkinta Tove Janssonin tekstistä. Pysähtymiseeni ei liittynyt pelkästään se ymmärrys siitä, että Tove on elämänsä ehkä yhden herkimmistä osa-alueista, seksuaalisen suuntautumisensa, joutunut piilottamaan verhottuihin symboleihin. Pysähdyttävä hetki ei myöskään liittynyt pelkästään Emma Klingenbergin todella upeaan tulkintaan Toven tekstistä.
Olin päättänyt aktivoida mieleni sopukoissa uinuvan ruotsin kielen taitoni ja alkanut kuunnella Efter Nio-ohjelmaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Istuin ruokapöytäni ääressä himmennettyjen sälekaihtimien varjossa ja kuuntelin lumoutuneena soljuvaa ruotsin kieltä. Ei, en ymmärrä sitä vielä niin hyvin, että olisin voinut ymmärtää Toven sanoitusta, mutta onneksi ohjelmassa on tekstitys. Ruotsin kieli unohtui, kun jokin liikahti sisälläni. Tunnekieleni suomen sanat alkoivat nopeasti muodostaa ajatusrykelmiä, jotka ensin vilistivät hurjana mielessäni ja lopulta alkoivat raskaina pudota tajuntaani, ensin hapuillen ja sitten, no, jääden vieläkin käden mitan päähän, odottamaan, että yletyn niihin.
Sanoituksessa sirkuksen keinotekoiset valot, ratsu, katolla asustavat linnut symboloivat minulle vapautta unelmoida. Nuorena oma pystyvyyden tunne oli rajaton; elämä oli auki, moottoritie oli kuuma ja seitsemän meren ylitys kuin kauppareissu. Nyt keski-ikäisenä oma rajallisuus on muuttanut muotoaan ja myös unelmat ovat muuttuneet. Unelmat eivät ole kadonneet! Mutta onko usko niihin? Kuinka sinnikkäästi olemme valmiita tekemään valintoja unelmiemme eteen, vaikka elämä tuo jatkuvalla syötöllä eteemme todellisuuteen pudottavia pommeja? Hetken ajan uskallamme leijailla kattojen yllä, nähdä unelmiimme, kurkottaa niitä kohti. Toisena hetkenä järjen ääni, oma tai toisten, palauttavat meidät takaisin suorittamiseen, tuottavuuteen, epäitsekkyyteen ja arkeen.
Ajattelen, että pelko ohjaa usein valintojamme unelmien vuoristoradassa. Haemme turvallisuutta tietystä tulotasosta, vaikka taiteilemme jaksamisen äärirajoilla. Pelkäämme muutosta ja jäämme huonoihin ihmissuhteisiin. Emme aloita opiskelua tai uutta harrastusta, koska pelkäämme epäonnistumista.
Unelmat asuvat edelleen sisällämme peloista huolimatta. Kun kurkistat omaan sisimpääsi, mitä näet? Jäikö osa sinusta leijumaan kattojen ylle? Minkä pienen askeleen uskaltaisit ottaa jo tänään, mikä vie sinua lähemmäs unelmaasi?
